Tunnustetaan...Olen jahkailija parhaasta päästä! Nyt päällimmäisenä jahkailu ja pähkäily pinossani oli yksi sellainen työjuttu, jota olen oikeastaan pähkäillyt koko tämän kuuman ja aurinkoisen ;) kesän...Jatkanko sillä saralla vaiko en, ja jos, niin millä tavoin...? Onko minulla vielä aikaa siihen ja repeänkö yksinäni tähän kaikken hauskuuteen...?
Nooh, nyt eilen sain vihdoin ja viimein sen jahkailun pisteeseen ja päätökseen. Tähän ihanaan ja aurinkoiseen aamuun heräilin jo huomattavasti reippaammalla mielellä, - huojentuneena...Huh, sainpas kakistettua päätökseni ulos, niin itsestäni kuin sanottua sen asianomaisillekkin. Päätin jatkaa vielä...
Tiedän, että päätös oli minulle juuri se ainut ja oikea, mutta siltikin mieltä painaa...Sitä painaa, koska tiedän, että päätökseni ei ollut se mieluisin ihan kaikille. Onko minun ihan pakko aina ajatella ensin muita...? Ei, ei ole, sen olen kantapään kautta oppinut tällä vuoden pituisella yrittämisen tielläni (ja nyt en puhu perheestä ja ystävistä)...Olkoon se joko hyveeni tai paheeni, mutta haluaisin palavasti tulla juttuun ja touhuun aina, ja kaikkien kanssa, mutta kantapää on opettanut vuoden aikana minulle sen, että tällä saralla jokainen tai ainakin jokatoinen ajattelee kuitenkin loppuviimeksi aina vain ja omaa napaansa, ja kun selkänsä kääntää niin.... Niin tyhmää ja kovaa, kun se onkin...
Tunteella touhuavalle haaveilijalle ja avoimelle "loppasuulle" tämä onkin ollut kova ja opettavainen kouluvuosi :). Siniset silmät ovat avautuneet ja pikkuhiljaa olen oppinut pitämään kiinni omista ajatuksistani, luottamaan niihin... On pakko, kukaan ei tule niitä puolestani hehkuttamaan ja päätäni silittelemään...Paitsi ehkä tuo mieheni, joka aina väsymättä hokee minulle - älä ole turhan vaatimaton, mainosta, kehu, suitsuta...Mutta mitä teen minä...en mitään, olen luonteeltani edelleen silti se kiltti ja vaatimaton jalat maassa taapertaja, joka ei itseään kehu, ei sitten kirveelläkään...:) Eikä ole aihettakaan, jos joku asia on loistavasti, niin aina joku toinen juttu on loppujenlopuksi retuperällä...Asiakkaiden ihanaakin ihanin palaute on minulle se tärkein ja kannattelevin juttu! Ja jos joskus, jossain vaiheessa yritänkin hivuttaa varpaitani maanpinnalta taivaisiin, leijumaan, niin lupaatteko riuhtaista nopeasti maahan ja palauttaa...:) Puoleni yritän kuitenkin pitää, ihan minä itte, mur! Nyt tämä pehmo-mamis yrittää muuttua ihan pikkuisen kovemmaksi, mutta vain päältä, - ei ikuna päivänä sisältä..;) Pian näette, mitä kivaa päätin jatkaa...;)
Ja hei, mun on pakko perua ihan pikkuisen sanojani...Meillä nimittäin paistaa ja on lämminkin, - ei kai tämä sitten vielä syksyä olekkaan...:)Nyt pakko rientää availemaan puotia...
Palailen...kaunista päivää ihanat! :)
Kuva jälleen Jeanne D`Arc Livingiä ja kortti saatavilla puodista...:)