Heippatirallaa piiiiitkästä aikaa...Ystävälleni totesin tänään, etten muistakkaan viikkoa, koska olisi tapahtunut niin paljon kivaa, kun tällä viikolla :) Kivaa, mutta myös kurjaa...Ei hyvää ilman pahaa. Vaimitensenymeni?
Tämän blogin kanssa olen jotenkin lukossa...Ei ole kivaa aina vain höpötellä puodin juttuja, mutta omasta elämästä ja sen kiemuroistakaan en osaa tänne enää kirjuutella. En vaan osaa, enkä pysty, vaikka niin tykkäisinkin. Liikaa kurjia ihmisiä ympärillä, mutta onneksi niitä ihania ja rakkaitakin. Onko se niin, että kun yksi unelma elää, niin toinen hiipuu? Tiedä häntä, mutta olen totaalisen kyllästynyt ihmisiin, jotka tuntuvat tietävän toisten elämästä kaiken, vaikka eivät kai sitten oikeasti tunne heitä juuri ollenkaan...YÖK, YÖK! Oikeastihan kai kukaan ei taida tietää totuuksia muusta kuin omasta henkilökohtaisesta elämästään ja ajatuksenjuoksustaan, kun toisen pääkopan sisälle ei pääse...Vai? Mutta silti joillakin ihmisillä se elämäntarkoitus ja - sisältö näyttää olevan toisten ihmisten elämän vatvominen. Voi, että jaksaa ottaa pannuun mokomat pikkusielut! Neuvoisin ottamaan peilin kauniiseen käteen ja luomaan syvän katseen niihin silmiin, jotka sieltä vastaan tuijottavat. Voisin omistaa tämän "kirjoituksen" monellekkin kurjimukselle, mutta sen sijaan omistan tämän niille tärkeimmille, ja oikeasti rakkaimmille. Niille, jotka seisovat rinnalla, pitävät kädestä kiinni AINA, tapahtui, mitä tapahtui...Pus!
Huomaattekos tätä tätiä jurppii tänään ;) Anyways, olen puhunut, nyt hiljenen ja jään odottelemaan ihania juhannusvapaita. Kaksi ihan oikeaa vapaapäivää tiedossa...vauvauvau!
Juu ja älkää peljätkö...seuraavaksi postailen jotain tavallista diibadaabaa taas ;)
