maanantaina, elokuuta 11, 2008

Elokuun yhdestoista...


Meillä on nyt syksy! Enää ei haikailla kolean kesän perään, vaan asennoidutaan kunnolla ja kumppareilla syksyyn, sateisiin, väreihin ja tunnelmallisiin iltoihin...Syksy alkaa virallisesti siitä, kun lapset palaavat pulpetteihinsa ja se meillä tapahtui tunti sitten, joten tunnin olen jo ehtinyt haistella syksyä ja sadetta....

Poikia kouluun kuskaillessani en voinut olla välttymättä herkistymiseltä ( minä itkupilli...!) niin haikein mielin palasin vuoden takaisiin tunnelmiin, koulun aloituksen jännitykseen, vatsan nipistelyihin, salamavalojen räiskeeseen, repun hankkimiseen...Tippa silmässä ajelin hiljaa autollani ohi tomerien ekaluokkalaisten ja haikeiden vanhempien. Kaikki se vielä niin tuoreessa muistissa...Meidän toka-ja nelkkuluokkalaiset, kun päättäväisesti pyysivät äitiä pysymään autossa...turha yrittää tulla saattelemaan ;) Nooh, lohduttauduin sillä, että muutaman vuoden kuluttua saan taas seisoa pihassa ja saattaa...silloin kun kouluun taapertaa pikku kuopuksemme.

Tänään aloittaa koulutaipaleensa myös ihana kummityttömme-Sonja, jolle lähettelenkin monta monta enkeliä sekä repullisen reipasta mieltä matkan varrelle..Samoja enkeleitä lähettelen liihoittelemaan myös touhutyttö Sofialle ja niin monelle monelle muulle....

Vietän täällä vapaapäivääni ihmeellisen hiljaisessa talossa, sateeen ropinaa kuunnellen ja kynttilää poltellen...Viikonloppuna vietetään meillä synttärijuhlia, - ikkunat pitäisi puunata, valkoiset nojatuolin päälliset sujauttaa koneeseen, tehdä sitä sun tätä...paineitako? Ei niin ollenkaan...ikimuistoisen juhlanhan muodostaa se tunnelma ja läheiset, ei komea kattaus ja silitetyt lautasliinat ( ja uskokoon ken haluaa...,))...

Nyt on jatkettava touhuja...Syksyistä viikonalkua!

Tuon alla olevan runon haluan omistaa niin pikkukoululaisille kuin ihanalle Nina-ystävälleni, jonka kanssa minä kaikki kouluvuoteni läpi rynnistin...:) Moi, moi, moi, mooooi!

*********************************************************

Muistatko

Muistatko, kun uskalsimme lähteä matkalle? Tunteneet emme tietä, polkuja perille.

Muistatko, kun innostuimme tutkimaan ihmeitä, jäniksen jälkiä, jäätä, perhosen siipiä?

Muistatko, kun rohkenimme itsemme unohtaa, annoimme sateiden tulla, tuulien puhaltaa?

Muistatko? Lähdetään vielä. Kuuletko kutsun sen? Vielä on tallella jossain salaisuus lapsuuden.

Anna-Mari Kaskinen

*********************************************************
p.s.....että olenko pikkuisen herkkis tänään...;)

Kuva Jeanne D`Arc Living. Kortteja villa HARMONIE:sta.

12 kommenttia:

Katilein kirjoitti...

..ja minä olen herkkis huomenna, esikoiseni aloittaa koulun. Tänään hän vielä leikkii täyttä päätä toisen tulevan ekaluokkalaisen kanssa.
Kai se täytyy hyväksyä, että kesästä pitää luopua. Ei se haittaa, syksyssäkin on niin monta hyvää asiaa. Kynttilöiden polttamisen olen jo aloittanut.

Sarppa kirjoitti...

Herkistely tekee välillä hyvää...

Ja onnittelut komealle prinssille...

olivieno kirjoitti...

Ihanaa säkin olet noin herkkä... Meillä lapset jäivät pois perhepäivähoidosta ja menivät päiväkotiin. Ei nyt niin kauhea elämänmullistus mutta minä itkeä tillitin koko kotimatkan kun hain lapset viimeistä kertaa hoidosta! Jos nyt kerran olet päättänyt että syksy on alkanut niin hyvää syksyn alkua! p.s linkitin sut blogilistaani

satu kirjoitti...

katilein: Voi, sulla on huomenna jännä ja ainutlaatuinen päivä!Nauttikaa viimeisestä lomapäivästä! Meillä paistelee nyt aurinko...:)

sarppa: Hyvää tekee juu...:) Prinssi kiittää ja kaunihisti kumartaa! :)

olivieno: Juu,juu tippa silmässä ja pala kurkussa harvase päivä,sniif...;) Ja kiitos, kiitos hyvää syssyä siullekkin! Kiitoksia myös kunniasta, olen ilolla listoillasi!:)

emäntä kirjoitti...

Syksy on aina jotenkin haikeaa aikaa, ja samalla ihanaa. Minä olen pienten kanssa vielä kotona, vanhin tosin aloittaa kerhon ensi viikolla ja jo se saa minut herkistymään. Mahtaa olla minulla itku pinnassa myöhemmin, päiväkoti- ja viimeistään koulutien alkaessa=)

Marikki kirjoitti...

Tuo on yksi lempirunoistani! Niin suloinen ja niiiin herkkä...kauniskin on. Herkistelen yleensä itsekseni, omissa oloissani. Jostain syystä minun on kauhean vaikea näyttää tunteeni muiden läsnäollessa.

Tarja kirjoitti...

Minäpä laitan tähän vielä yhden ihanan runon, niin saadaan herkistellä vähän lisää...

"Lähetän sinut matkalle,
matkalle maailman ääriin.
Pakkaat itse reppusi,
itse ilman apua.

Silmäkulmassani kiiltää kyynel,
ikävän itku.
Hetkessä olet hävinnyt.
Kadonnut ihmeelliseen maailmaan.

Hyvää matkaa koululaiseni!"


-Stina Markkanen-

satu kirjoitti...

emäntä: Herkkiä hetkiä löytyy kyllä tästä elämästä niiiin monia...Varsinkin tuo uuteen hyppääminen ja jonkun toisen oven sulkeminen ovat niitä juttuja...
Herkistely on ihanaa!
Syksyssä rakastan eniten ihania aurinkoisia ja kuulakkaita päiviä, kun ilmassa tuoksuu syksyn tuuli, luonto hehkuu ja lapset pomppivat lehtikasoissa...:)

satu kirjoitti...

marikki: Ihanaa,kun piipahdit!
Itselläni vähän samanlainen herkistelyujous...Kuinka kummassa näitä tunteita on aina niiiin vaikeaa näyttää ja kertoa? Lapsia kyllä halittelen ja hellin päivittäin, mutta muut läheiset saavat lukea useinkin vaan rivien välistä..Onneksi ilmeet ja eleetkin kertovat paljon. :)

satu kirjoitti...

tarja: Aivan ihana, kiitos! Ihan uusi minulle...nyyh ja sniif.
Kivaa, kun kyläilit!

pioni kirjoitti...

Löysin vallan ihanan blogin.
Silloin tais silmäkulma kastua mullakin kun esikoinen koulunsa aloitti.

satu kirjoitti...

pioni: Ihanaa, kun löysit tänne! Tervetuloa taas! :)Taidankin hilppaista vastavieraisille ihan hetikohta justiinsa...