perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Kesäisiä unelmia...

Vaikeista vaikein päätös tehty ja loma-aika päätetty...;) Hullu, kun olen laitan tietenkin lapun luukulle juuri silloin, kun sesonki on hektisimmillään ja lomalaiset liikkeellä. Mutta, kun tunteella touhutaan, niin mitäpä muutakaan voisitte taas tältä puotipuksulta odottaakkaan , kun tätä. Lapset odottavat jo niin innolla yhteistä lomaviikkoamme, että ihan pelottaa...Toivottavasti osataan koko poppoo ottaa rennosti ja mennä sinne minne tuuli kuljettaa...ilman tiukkoja aikatauluja ja päämääriä. Ainoa asia, joka meidän lomalla on lyöty lukkoon on se, että sunnuntaina lähdetään...Mutta minne, se nähdään silloin:)

Pikkuvilla Kangasalla siis pitää ovensa tiukasti säpissä koko ensi viikon, kun meidän kiljuset lähtevät kesäturneelleen...Hui, hui! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa ihan ympäri Suomea, voin luvata...Tämän postaamisen jälkeen on varmaan turha ihmetellä, miksi kukaan ystävistä ei vastaa puhelimeen ensi viikolla;)))

On hassua samalla haaveilla kesän lökölomasta ja selailla syksyn ihastuttavia uusia katalogeja ja miettiä jo joulua ja sitä ihanaa tunnelmaa ja tuoksua...Ihania syyskuvastoja on putoillut pitkin viikkoa postilaatikkoon ja minä totaalisena jouluihmisenä leijun jo ihan muualla Nisse-maailmassa, kun tuoreissa mansikoissa ja kesässä...;)Hihiii...

Ehei, unelmoin minä vähän muustakin...Nimittäin kunnon helteistä ja KESÄstä!!! Tietääkö kukaan, missä ne luuraavat?! Niitä odotellessa ja unelmoidessa aion ainakin...


Kattaa kesäistä kesäisemmän kattauksen, herkutella, istuskella, hihitellä ja hörppiä kahvia monen monen ihanan ystävän kera kerraten koko pimeän ja pitkän talven kuulumiset ja juorut...Säällä kuin ja säällä ja hyttysistä välittämättä...















Tarjota lapsille monta, monta ihanaa herkkuhetkeä ja jätskijuhlaa...onnellista ja hillitöntä hihitystä, tahmeita tassuja ja hymysuita...;)

Loimuttaa, paahtaa, grillata...ihania vaahtokarkkeja, vartaita, kasviksia...nam ja lurpsis...:) Ja niiden välissä kilistellä jääkylmää kuplivaa...Kellahtaa riippumattoon ansaituille levolle, kirja kainalossa, napa taivasta kohden, hiljaa keinumaan...Unelmoimaan ihanasta lämpöisestä kesästä...;)


Kaikki ihanat kesäiset kuvat norjalaisesta Interiör Magasinetista 3/2008!

Ei kommentteja: