keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Syys saapui...

Heipsulis täältä hulinan ja kaaoksen keskeltä...Täällä pyörin ja kompastelen pahvilaatikoiden seassa. Paljon uutta syksyä on tupsahtanut puodin ovesta sisään ja kaikki tietysti samaan aikaan...:) Palvelen asiakkaita, käärin paketteja, pakkaan lähteviä laatikoita ja yritän purkaa saapuneita... Jokapaikanhöylällä olisi paikka auki!:) Villa H-puodin yksivuotis synttäritkin lähestyvät kovalla kyydillä ja niillekkin täytyisi suunnitella kaikenlaista kivaa...Ei paineita, ei niin yhtään...Tuntuu vähän siltä, että hommaa olisi taas niin paljon, että pää on ihan tyhjä pallo ja minä pyörin ympyrää saamatta kiinni mistään...huoh, hengitys syvään, kupponen kahvia, pala mummon viinimarjapiirakkaa ja johan taas ajatus kulkee...:)

Syksy saapuu pikkuhiljaa myös puodin suureen vaatekaappiin...Vielä laatikoissa, silittämättöminä ja hinnoittelemattomina lepäävät nämä ihanuudet, mutta ensi viikolla lupaan, että ovat jo hiplattavana ihan livenä kaapissamme. Monelle puotiin tupsahtaneelle onkin ollut suuri yllätys, kun meiltä on saanut vaatteitakin...Joskus onkin käynyt niin, että sisustusihanuuksia hakemaan tullut asiakas on astunut puodin ovesta ulos naureskellen ilman yhtäkään sisustustuotetta, vaatepussukka sensijaan iloisesti heilahdellen..."En minä kyllä vaatteita tullut ostamaan, mutta..." :)

Tämä oli myös se suuri juttu, jonka kanssa tässä muutama hetki sitten painiskelin...Eli ei siis tätä suurempi juttu :) Oli vaan niin kovin vaikeaa päättää,että liikeneekö aikaa ja energiaa vielä näillekkin ihanuuksille. Asiakkaat saivat kuitenkin vielä jatkamaan...Ja nyt olen enemmän kuin tyytyväinen tekemääni päätökseen..Niin kauniita tunikoita, neuleita, syystakkeja, kenkiä, huiveja ja mitä kaikkea olen tuolta laatikoista jo pöyhinyt esiin. Ihania juttuja ja ihan pakko heti itsensäkkin oli näihin sulloa...:)
Näitä vaatteitahan myydään täällä Suomessa melkeinpä pääasiassa asiakkaiden kodeissa, työpaikoilla ja illanistujaisissa eli vähän niinkuin kutsu-periaatteella, mutta muutamia myyjien kotien yhteydessä olevia pikkuputiikkejakin siis löytyy, kuten täältä meiltä. Minun puotipuksun tienihän alkoi näistä ja laajeni sitten pikkuhiljaa myös tanskalaiseen sisustukseen ja nyt taitaa olla käymässä niin, että sisustus on vienyt voiton ja aikaa kotiesittelyihin minulle ei juurikaan enää jää...Toki niitä vielä jossain määrin teen, mutta pääasiassa myynti tapahtuu puodissa ja siellä järjestänkin shoppailuiltoja pikku porukoille pienen purtavan kera aina tilauksien mukaan. Asiakkaat ovat tykänneet tulla parhaiden kavereidensa kera viettämään iltaa, sovittelemaan vaatteita ilman tuskaa, hikeä ja kiirettä, sekä samalla päivittämään kodin sisustuksenkin, joulun alla jouluiset paketit...ym.kivaa :) Aivan ihania juttuja siis tulossa...Harmi vaan, kun näitä ei saa myydä netissä. :( Tähän kokosin muutamia herkkuja syksyn mallistosta. Se huono puoli tässä on, että pakkohan nuo on aina itsekkin saada...:) Nuo kumpparit ovat ainakin ihan must-juttu ja ihanan ruskean neuletunikan tuosta alapuolelta otin heti työvaatteekseni. Tänään siihen on tosin yhdistelty valkoista pellavaa ja valkoista yläosaa...:) Tällainen minä siis olen...Turhamainen, vaatteisiin hurahtanut wannabee danish....vai mikä se ny oli? ;)))

Jos kiinnostuit, haluat tietää lisää ja nähdä koko garderobin, niin laitappa viestiä tulemaan...:) Vaatteita ja katalogeja postittelen ympäri Suomenmaata ihan päivittäin... Nyt pakko hilppaista silityspuuhiin...jippiiii! ;)
Halituksin, satu

Kuvat lainattu Friendtexin uusimmasta Autumn/Winter katalogista 2008

8 kommenttia:

emäntä kirjoitti...

Hyi, hyi sinua, nyt tuli hirveä hinku noihin vaatteisiin=D. Kauniita. Oli tietty pakko käydä vilkasemassa katalogiakin, ja olihan siellä juuri sellaiset kengät, joista olen haaveillut (juu, ja paljon muuta, mutta yritin keskittää katseeni vain jalkoihin=) ).

Jaksamisia sinne hulinaan!

Sarppa kirjoitti...

Täällä olis jokapaikanhöylä välillä käyttöösi ;)))

Ihana tuo tunika..

Outi kirjoitti...

Kyllä sina kunnialla kaikesta selviät, vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuisikaan! Olen aivan varma siitä.

Ja kiitos tänään postista noutamastani paketista. Tänään taidan hieman kokeilla tiskaamista mummilla!

Terkuin Outi

Satu kirjoitti...

emäntä...Juu, siellä on monta kivoista kivointa juttua...:)Kalliiksi tulee taas, hih! Toivottavasti teillä jo helpottaa... Jaksamisia sinnekkin!

sarppa...Tervetuloo höyläileen!;) Tunika on ihan oikeesti IHANA! Ja ihanan, kun löytää niin täytyy varmaan jo tilailla toinenkin...Itseni tuntien voin pyöriä samassa läpi talven, toki välillä vähän huuhtaisten...;))

outi...Kiitos Outi kauniista sanoistasi! Eiköhän tämä taas tästä...Hitaasti hyvää tulee ;)


Ihanaa, kun jaksatte kommentoida! Päivä lähti taas kivasti käyntiin...:)

Olivieno kirjoitti...

Voi kuinka kiva että pidit vielä Friendtexin mukana kuvioissa! Niin vähän arvelinkin... Ja yksille kutsuille on jo kutsu käynyt, arvaat varmaan... Seuraavaksi täytyy miettiä koskas minä pidän, tai kunhan nyt pääsisin edes sinne puotiin hakemaan sen pakin! Voi hyvin! t.O

Satu kirjoitti...

olivieno...Juu, arvataan-arvataan ;)Siellä nähdään sitten!Pakki odottelee täällä kyllä kiltisti ja voinhan sen ohikulkiessani postilaatikkoonnekin sujauttaa, jos et ennemmin ole ehtinyt poikkeilemaan...:)Hyviä vointeja siullekkin! - s

Päivi kirjoitti...

Moi!! oi kuin ihana kuva blogiotsikossasi. Sopii niin minulle kun olen yksi seitsemästä siskoksesta.
Mistä löytää Metsänkylän navetan? Minklaiset hinnat siellä on ja muutenki onks se antiikkiliike vai osto-ja myyntiliike????

Satu kirjoitti...

Heips paivi, kannattaa googlettaa ihan sanalla "navetta", niin sieltä aukeaa paljon kaunista ja ihanaa...:) Kaunehin kiitos kommentistasi ja kivaa, kun poikkesit!